Olen 30 vuotias nainen, minulla on työttömyyttä takana 11vuotta, josta vuosi yhteensä suunnilleen pieni pätkiä opiskelua, työtä ja paja hommaa.
Opiskelut jäivät kesken, kun lähdin pois perhekodista. Sen jälkeen hain opiskelu paikkoja, mutta en päässyt mihinkään kouluun. Töitä myös hain, mutta niistä sain puhelinmyyjä hommia, joka kesti 2 viikkoa. Tässä kohtaa jo huomasi, että koulutus pitäisi olla tai suhteita johonkin, että pääsisi töihin.
Siihen aikaan ei työkkärin, kautta otettu tiivisti yhteyttä ja ehdotettu mitään kurssia tai kouluun menemistä. Olit enemmän oman onnesi varassa. Elämässä meni usea vuosi eteenpäin ja paikkakunnan vaihdos tuli. Paikkakunnan vaihdon myötä hain uudelleen kouluun, että pääsisin opiskelemaan vanhan alan loppuun, haastattelussa kävin ja ilmoitettiin, että olen saanut paikan, josta meni muutama päivä ja ilmoitus tuli, että saanut väärää tietoa. Kuukausia jälleen vieri ja odotin lastani. Raskauden aikana minulle tärppäsi paikka nuoriso verstaalta, mutta jatkoa elämässä ei voinut oikein miettiä, koska lapsi oli piakkoin syntymässä. Jäin pois verstaalta ja elämäni jatkui perhe elämässä pitkään.
Tuli tilanne jälleen, että voisi hakea töitä tai koulua. Masennusta tuli enemmän, joka esti haaveen kouluun hakemiseen ja töihin. Lapsellani on nepsy taustaa, joka on tuonut omat haasteet vielä arkeen. Kotona nepsyn kanssa oleminen vaatii enemmän, kuin ei nepsy lapsen kanssa oleminen. Kotona olemisen vuodet täyttyi ja työkkäriin olin yhteydessä, että mitäs minun tilanteessa voisi tehdä, kun halu olisi kova päästä opiskelemaan oma ala loppuun, työkkärin kautta sain mahdollisuuden lähteä loppuun opiskelemaan alaa työmarkkinatuella, tätä iloa ei kauaa kestänyt alle 6kk, kun asiat ei mennyt niin, kuin olimme suunnitelleet, kurssit ja kaikki venyi opiskelussa. Ja yhdessä kohtaan sain uupumuksen myös.
Lapsellani oli alkamassa eskari taival ja vaati sitä, että olisin kotona eskari ajan. Joten jouduin keskeyttämään koulun ja jäämään kotiin. Lapseni kulki eskariin tuetulla kyydillä, joten täytyi olla aina saattamassa ja ottamassa vastaan. Työkkäri kumminkin oli läsnä koko ajan, tuntui ettei ymmärrä minun tilannetta, että minun täytyy olla kotona. Ja ettei kukaan minua ota 3 tunnin takia töihin. Minun oli pakko hakea 3 työpaikkaan töihin, joihin en tietenkään päässyt. Työkkärissä oli nimetty henkilö oma, mutta ei häntä kovin saanut kiinni koskaan ja ohjasi melkein aina muille palveluille, jotka ei ollut sen hetken asia edes.
Työttömyys tuo omalla tavalla suurta häpeää, koska silloin ihmisille annetaan leima että olet pohja sakkaa, sinun kaltaisilla ihmisillä ei täällä tee mitään. Työttömänä nepsy lapsen äitinä, olen tyytyväinen, ettei tässä kohtaa ole töitä/opiskelua. Nepsy lapsi kuormittuu todella paljon koulu arjessa, joten näen hyvänä, että minulla on voimia vastaan ottaa lapsi kotia raskaan päivän jälkeen, jos olisin töissä niin ei samalla tavalla voimia olisi. Monesti olen myös haukkumista ja piilo sanontaa saanut, kun en ole töissä ja minulla ei ole ammattia. Olen tottunut siihen elämän aikana ja joskus vielä he näkevät, että minulla on koulutus ja työpaikka. Nyt vain ei ole minun aika vielä.
Työttömien asema yhteiskunnassa, on aivan hirveää, siinä vaiheessa kivitetään paljon ja olet juuri sitä pohjasakkaa mitä yhteiskunta ei tarvitsisi mukamas. Nämä kivittäjät, kun eivät voi tietää mitä toisen taustalla voi olla, ettei ole töissä tai ole koulutusta. Minun mielestä työttömien asioita pitäisi enemmän tuoda ilmi, ettemme me ole mitään pohja sakkaa.
Tämän hetkiseen omaan elämän tilanteeseen, olen tyytyväinen, olen pääsemässä työkyvyn tiimiin, jossa mietimme mikä olisi oma tie elämässä jatkoa ajatellessa, työttömyyttä yhteensä takana 11vuotta.
Nimimerkki: Nainen, 30
