24-vuotias Viinirypäle on vastikään siirtynyt lastensuojelun jälkihuollosta itsenäiseen elämään. Työttömyyden taustalla ovat mielenterveyden haasteet, jotka ovat vaikeuttaneet muun muassa kouluttautumista. “Olen yrittänyt aloittaa paria eri koulutuslinjaa peruskoulun jälkeen, mutta en ole päässyt ensimmäistä vuotta pidemmälle. Tässä välissä olen ollut neljä vuotta kokonaan poissa koulusta”, hän kertoo.
“Ilman ohjaajaa en olisi itse osannut hakeutua palveluihin.”
Palveluita on kokeiltu monipuolisesti aina nuorisoverstaasta työkokeiluihin, kaikki jälkihuollon tuen avulla. “Olen päässyt kokeilemaan paljon, enkä ole jäänyt tyhjän päälle. Ilman ohjaajaa en olisi itse osannut hakeutua palveluihin.” Kaikki palvelut eivät kuitenkaan ole olleet mieluisia, ja oma asenne oli nuoruusvuosina torjuva. Näin jälkeenpäin arvioituna Viinirypäle ei usko terveydentilansa olleen vielä tarpeeksi hyvä palveluihin osallistumiseen.
Tällä hetkellä elämä on solmukohdassa: jälkihuolto on päättynyt, uusi diagnoosi on saatu ja hän osallistuu työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun (TYM). Arki on nyt passiivista, mutta syksy tuo toivoa aktiivisemmasta ajasta.
“Turhauttaa, ahdistaa ja hävettää, kun ei ole tekemistä, mutta kuitenkin haluaisin tehdä jotain hyödyllistä.”
Työttömyyden rutiinittomuus on vähentänyt myös vapaa-ajan tekemisiä. “Into harrastuksiin on hiipunut, vaikka ne pitävät yllä kaverisuhteita. Turhauttaa, ahdistaa ja hävettää, kun ei ole tekemistä, mutta kuitenkin haluaisin tehdä jotain hyödyllistä.”
Ennakkoluulot tuntuvat raskailta. Sosiaalisessa mediassa yleinen ilmapiiri työttömyyttä kohtaan tuntuu ikävältä, ja tuttavilta tulee joskus piikittelyä. “Ikävä ennakkoluulo on, että luullaan etten yritä tehdä asialle mitään.”
Tulevaisuutta Viinirypäle katsoo rauhallisesti: “Menen päivä kerrallaan.”
-Viinirypäle, 24
—
Työttömyyden monet kasvot -sarjan toisella kierroksella julkaistaan kolme kirjoitusta työttömyydestä syyskuun 2025 aikana.
